Kolme aarretta

Olipa kerran, kaukana metsässä, kolme lasta jotka eivät halunneet tehdä mitään muuta kun leikkiä koko päivän. Äiti ja isä tekivät töitä toisella puolella jokea ahkerasti, saadakseen ruokaa ja talon vaatimattoman kuntoon. Rasitukset eivät kestäneet kauan ja pikku hiljaa talven jätti jälkensä väsymyksenä ja sairautena.

Eräänä päivänä kun lumi alkoi sulaa, äiti sanoi lapsille näin: "Kullat etsikää minulle kolme aarretta niin ettei tarvitse huolia mistään jos isä ja minä emme parane pian, sen jälkeen voitte leikkiä niin paljon kuin haluatte".

Vanhin lapsi kysyi - "Mistä aloitetaan ?" Isä haki vanhasta lehdestä jutun joka mainitsi että kartta oli jossain lähellä naapuristossa. Tarinan mukaan eräs Pinsiön Paroni piilotti aarteensa juuri sinne missä talon piha oli sijaitsi. Sattuma vei perheen ostaman sellaisen talo mutta se on toinen tarina.

Kevät alkoi lämpimästi, kukat mursivat lumen kylmän ja lapset ryntäsivät kantamaan maata koko pihan ympäri. Joka nurkka oli pehmentynyt lapion takia monta päivää mutta mitään ei löytynyt.

"Kaikki oli turhaa " - välitti keskimmäinen lapsi. Äiti vastasi - "Ei kokonaan, nyt kun maa on valmis voimme istuttaa perunoita ja korjataan hyviä pottuja vasta kesän lopussa". Seuraavana päivänä kun pienin lapsi laittoi viimeisen siemenen maahan, hän löysi vanhan paperin mustan kiven alta. Varovasti Isä avasi ja huusi iloisena: "Kartta näkyvissä". Kaikki merkit osoittavat vanhan kirjaston keskuksen.

Auto oli jo valmiina ja eväät mukana. "Ehkä täältä löytyy seuraava vihje" - Äiti sanoi. Kirjastossa oli parhaillaan yli kolme tuhatta kirjaa luettavaksi. "Mahdoton tehtävä" - karjui keskimmäinen lapsi. Monta päivää vietettiin historian osastolla. Mitään ei löytyy maantiedon ja kartat puolelta.
Vanhassa lehdessä oli ilmoitus että Karibialla oli upotettu laiva josta löytyy ristin näköinen arkku. Kannessa oli kaiverrettu kultaisilla kirjaimilla P.P.

Isosisko sanoi - "Ei kun aarresaarelle". Pari viidakkokirjaa otettiin mukaan ja monta karttaa. Kiikarit, lapio, ja pullo vettä. Saarella oli täynnä eläimiä ja kasveja. Hedelmäpuut olivat täynnä lintuja ja apinoita. Laitettiin teltta pystyyn ja tuli sytytettiin koska yö oli märkä ja kylmä.
Vettä pitäisi hanki joelta ja keittää se ruostuneella kattilalla.

Rannalla oli kiva mutta jo toisena päivänä pienin lapsi sanoi - "Äiti palataan kotiin, minulla on jo omaa sänkyäni ikävä: taidan olla löytänyt oman aarteeni". Keskimmäinen lapsi sanoi: "Isi, meidän piha taida olla jo täynnä perunoita ja mansikoita, taidan olla löytänyt oman aarteeni. Vanhin lapsi lisääsi: "Muun kirjani ovat oma aarteeni, sillä paljon hyödyllistä tietoa olen saanut".

Kaikki olivat sitä mieltä että parempi olisi palata. Iloisena lapset kasvoivat aikuiseksi, rakensivat talonsa vanhan pihan ympärille ja lähtivät taas omien lapsiensa kanssa kolmea aarretta etsimään.

Sen pituinen se.

Sulo kuoli, eläkö Toivo

Puhuko Jumala mun kautta vai kaikkien kautta ? Jos se on olemassa kaikkialla, puhuisi parempi kaikkien kautta ... mitä sen tarkoitus on ?
Ollaanko me instrumentteja ? Jos näin on miksi jotkut puheet on oikeat ja toiset on vääriä ?

Sukulaiset kokontuivan Sulon hautajaisissa antaman viimeinen hyvästely. Perhe näyti isolta, jollain tavalla rakkaus oli läsnä ja myös pelkö; monille se oli suru asia, monille se oli vain tilaisuutta vaihtaa kuulumisia.
Ihminen joka nääntyi nälkä, teki paljon töitä ja eläytyi perheensa, täytyi olla varmasti paljon rakkauta tai suuri ego joka pakotti lajentaa ihmiskuntaa.
Maalaismies joka rakasti hevosia, jätti homehtunut talon kähdeksäälle lapselle ja omalle vanhalle vaimolle.

Mun isoisän nimi ei ollu Sulo mutta Isidro, "Isis Jumalan lahja", ja itseasia ei ollut kovin suloinen eikä lahjan antavainen eikä säästäväinen. Toisella puolella maapallolla siltti tarina toistui. Mies joka teki paljon töitä, kasvatti lapset ahkerasti, hoiti pieni maatalo köyhässä maassa jättikin pieni perintö viidelle lapselle ja huonokuntoneelle vaimolle. En itse päässy sen hautajaiset mutta äitinin kautta kuulin että maatilalla jäi pari lehmiä, pari hevosia ja vähän tila maissille viljeilly.